Omalla vastuulla, osa 5: Muista turvavyö!

Vedin taannoin viestinnälliset överit. Näytin naispuolisille kollegoilleni kuvaa puusepästä, jolta oikohöylä oli nielaissut pari sormea. Vaikka haavat olivat parantuneet jo vuosia sitten, eto oli melkeinpä käsin kosketeltava.
 
Vaikka samainen puuseppä kuulemma käyttää edelleen oikohöylää, kuva aiheutti rajumpia reaktioita kuin iltauutisten kuvat Lähi-idän sotatantereilta. Vaikka tokkopa sellaisiakaan kannattaisi vakuutusyhtiön viestinnässä näyttää, sen enempää kuin kolmisormista puuseppääkään.
 
Turvallisuusasioissa oikeanlainen viestintä on usein haastavaa. Kun ihminen kuulemma saa päivässä 3 000 erilaista viestiä, ei turvallisuusaiheella lähtökohtaisesti pysty haastamaan kodinelektroniikka- tai alusvaatemainoksia. Jotta turvallisuusviestintä kiinnostaisi, se ei saisi olla tylsää. Ja sitä se valtaosin kuitenkin on. Harmaata kuin marraskuu.
 
Vuonna 1909 Ifin edeltäjän, Keskinäisen Vakuutusyhtiö Sammon mainoksessa sanottiin: Suuri onnettomuus tapahtui Turussa viime sunnuntaina. Rientäkää kaikki viipymättä vakuuttamaan henkenne tapaturman varalta. Jos tällaisen mainoksen tekisi 109 vuotta myöhemmin, suurin onnettomuus kohtaisi vakuutusyhtiön omaa brändiä. Lietsontaa, pelottelua, toisten kärsimyksellä ratsastamista. Niin sanottaisiin ja irtisanottaisiin joukolla vakuutuksia toisiin yhtiöihin.
 
Huumori ei myöskään pure kovin hyvin turvallisuuden viestinnässä. Kansallista tapaturmapäivää mainostettiin takavuosina humoristisuutta tavoittelevalla piirroskuvalla, jossa autiolla saarella istuskelleen miekkosen päähän putosi kookospähkinä. Heh, onpa hauskaa. Kaverin päähän putosi 27 metristä lähes puolitoistakiloinen murkula ja se sai aivoverenvuodon ja kuoli. Ja opetus oli? Älä joudu tapaturmaan?
 
Hyvä turvallisuusviesti herättää, muttei naurata eikä varsinkaan yrjötä. Yksi paras näkemistäni kampanjoista on yhä kymmenen vuoden jälkeenkin norjalaisten teiden varsille kiinnitetyt Husk bilbelte (Muista turvavyö) -taulutKuvassa poika on kiivennyt isän reppariin ja kietonut käden isän ympärille ikään kuin turvavyöksi. Kuva ei naurattanut, eikä yököttänyt, mutta melkein itketti. "Isä, olet tärkeä minulle, muista minun takiani kiinnittää turvavyö."
 
Yrityksillä on erilaisia vahinkoriskejä. Niistä pahimpia ovat vakavan työtapaturman riski ja tulipalo. Yhä yleisempi ja toisinaan toiminnan lamauttava riski on tietomurto. Yritämme tehdä parhaamme, että osaisimme herättää yrittäjät kiinnostumaan näiden riskien torjunnasta. Joskus onnistumme, aina emme. Hauskoja piirroshahmoja kookospähkinän aiheuttamine aivoverenvuotoineen emme siis aio näyttää.
 
Lataa Kasvavan yrityksen vakuutusopas

TILAA BLOGI SÄHKÖPOSTIISI

Tilaa blogi

VIIMEISIMMÄT KIRJOITUKSET